Ota askel kohti hyvää oloa ja kävele kuntasi voittoon

Kesän 2026 kävelykampanja kutsuu kaikki yli 65-vuotiaat liikkeelle vahvistamaan omaa hyvinvointiaan ja keräämään samalla kävelysuorituksia omalle kunnalle. Kampanja on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja alueen kymmenen kunnan yhteinen.
Kesän kävelykampanjan tavoitteena on innostaa ikääntyneitä liikkumaan matalalla kynnyksellä ja löytämään iloa yhteisestä tekemisestä. Kampanjan aikana osallistujat merkitsevät kävelykorttiin päivittäin kävelyyn käyttämänsä minuutit. Samalla he keräävät kävelysuorituksia omalle kunnalleen. Eniten kortteja palauttanut kunta voittaa!
– Kampanja on osa hyvinvointialueen ja kuntien yhteistä Voimaa vanhuuteen -ohjelmaa, jolla vahvistamme ikääntyneiden liikkumista ja toimintakykyä. Yhteinen liikuntakampanja tuntui mielekkäältä tavalta tiivistää keskinäistä yhteistyötä ja saada alueen ikääntyneet matalalla kynnyksellä liikkeelle, kertoo Esa Yletyinen Espoon liikuntapalveluista.
Kävely tukee terveyttä ja jaksamista
Säännöllinen kävely on yksi helpoimmista ja turvallisimmista tavoista ylläpitää terveyttä iästä riippumatta. Se tukee terveyttä ja toimintakykyä, sopii turvallisena liikuntamuotona useimmille ja tarjoaa usein myös luontevan mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen.
– Tutkimukset osoittavat, että kävelyllä voidaan saada lyhyessäkin ajassa terveyshyötyjä, etenkin jos aiempi liikkuminen on ollut vähäistä, kertoo erityisasiantuntija Sanna Rosendahl.
Kävely vahvistaa lihaksia ja tasapainoa sekä auttaa ylläpitämään sydämen ja verenkiertoelimistön terveyttä. Se parantaa kestävyyttä ja jaksamista arjessa, virkistää mieltä ja vähentää stressiä. Lisäksi kävely edistää parempaa unenlaatua ja tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Kävelykampanja kannustaakin mukaan myös niitä, jotka eivät yleensä liiku paljon. Mukaan voi lähteä myös rollaattorin tai muun liikkumisen apuvälineen kanssa.
– Yhteinen kampanja aktivoi ja kannustaa kaikkia mukaan. Tähän voivat osallistua kaikki, eivät vain ne kaikista aktiivisimmat liikkujat, Yletyinen sanoo.
Lisäksi kampanja tuo kesään liikkumiseen yhteisöllisyyttä ja iloa. Voit kävellä lähiluonnossa, kotikaduilla tai mökkimaisemissa. Säänmukainen vaatetus ja vesipullo riittävät mukaan.
Kampanja-aika ja arvonta
Seuraa edistymistäsi kampanjapassilla koko kesän ajan.
Kampanja on käynnissä 1.6.–31.8.2026. Kaikkien kampanjapassin palauttaneiden kesken arvotaan palkintoja.
Pienikin askel tekee hyvää! Hae oma kävelykorttisi ja lähde mukaan yksin, kaksin tai porukalla. Samalla vahvistat omaa terveyttäsi ja olet mukana rakentamassa kuntasi yhteistä hyvinvointia.
Lisätietoa kampanjasta löydät täältä: Kesäkävelykampanja 2026
- Ikääntyneet