5 vinkkiä – näin pidät huolta muististasi

12.6.2026 6.15

Hyvillä elintavoilla voi aidosti vaikuttaa muistiin vielä iäkkäänäkin.

Ikääntyessä muisti usein hidastuu ja uusien asioiden oppiminen vaatii enemmän keskittymistä ja toistoa. Muistisairaudet eivät kuitenkaan automaattisesti kuulu vanhuuteen ja omilla elintavoilla niitä voi myös ehkäistä.

Seniori-infon muistityön asiakasvastaava Maiju Jämsä suosittelee muistihäiriöiden ehkäisyyn viisikohtaista FINGER-mallia. Malli kannustaa huolehtimaan terveellisestä ruokavaliosta, fyysisestä aktiivisuudesta, aivojumpasta, sosiaalisesta aktiivisuudesta ja sydän- ja verisuonitautien riskien hallinnasta.

– Ihan normaalit arjen perustoimet, mukavat harrastukset ja ihmisten tapaaminen aktivoivat aivoja. Lisäksi voi välillä tehdä asioita vähän eri tavalla, kävellä vaikka tutun lenkin toiseen suuntaan tai mennä eri reittiä, Jämsä sanoo.

Muistia heikentävät stressi, huono uni ja eristäytyminen.

– Kuormitus voi heikentää muistia, vaikka ei muistisairautta olisikaan. Kuormittava elämäntilanne voi johtua vaikkapa omaishoidosta, johon ei saa tukea, Jämsä sanoo.

FINGER-malli muistuttaa tärkeistä elintavoista, joilla jokainen voi vaikuttaa muistiinsa.

Milloin muistia kannattaa tutkia?

Jos ilmenee toistuvaa unohtelua ja arjessa selviytyminen vaikeutuu, esimerkiksi tuttujen kodinkoneiden käyttö tai pankkiasioiden hoitaminen ei enää onnistu, on syytä hakeutua muistitutkimuksiin. Myös persoonallisuuden tai käytöksen muutos tai mielialamuutokset voivat olla muistisairauden ensioireita. 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella muistitutkimuksiin pääsee varaamalla ajan terveysasemalle ja kertomalla, että on huolissaan muististaan. Terveysasemalla arvioidaan lisätutkimusten tarve ja tarvittaessa tehdään lähete muistipoliklinikalle tai neurologian poliklinikalle. 

Monipuolisissa tutkimuksissa tehdään muistitestejä, aivojen kuvantaminen ja haastatellaan sekä asiakasta että läheistä. 

– Varhainen diagnoosi on tärkeä. Silloin lääkehoito voidaan aloittaa ajoissa ja sairauden etenemistä hidastaa. Tällöin jää myös aikaa vaikuttaa omiin elämäntapoihin ja sitä kautta ylläpitää toimintakykyä, Jämsä toteaa.

5 vinkkiä muistin tueksi:

  • Syö terveellisesti

  • Liiku säännöllisesti

  • Aktivoi aivoja

  • Pidä yllä sosiaalisia suhteita

  • Huolehdi sydänterveydestä

Tämä uutinen on julkaistu osana Elinvoimaa ikääntyneille -liitettä. Lue koko liite verkossa.

Koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue